Paavo Väyrysen viimeisin ulostulo on hyvä osoitus perinteistä aluepolitiikasta. Väyrynenhän esittää blogissaan, että sähkövero voitaisiin porrastaa alueellisesti. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että etelän kaupunkien asukkaat maksaisivat myös syrjäkylien sähköveron. http://www.suomenmaa.fi/edoris?tem=sm_blogi2&blogentryid=1632 Sähköveron tuottoa tuskin halutaan laskea, näin verorasitus kohdistuisi kaupunkeihin. Väyrynen on nyt aluepolitiikan ytimessä, eli kaupungit maksavat Kepu-Suomen elämisen. Tämä on aivan sama, kuin valtionosuusjärjestelmä, jossa kaupunkilaiset maksavat maaseudulla asumisen. Suomessa on vuosikymmeniä yritetty taistella väistämätöntä, eli kaupungistumista vastaan. Aluepolitiikkaan on vuosikymmenien aikana käytetty kymmeniä miljardeja euroja. Tuloksia ei juurikaan ole saavutettu. Ihmiset muuttavat kasvukeskuksiin ja maaseutu tyhjenee. Tämä Väyrysen ehdotus on taas yksi tuuleen huitova aluepoliittinen keino, jolla kaupunkilaisten rahoja kärrätään maaseudulle. Muutenkin kirjoitus on kummallinen. Väyrynen maalailee perinteisen kepulaisen ihannekuvan, jossa maaseudulla kaikki on hienoa ja kaupungeissa kamalaa. Kaikki eivät halua tai tarvitse maaseudun rauhaa. Minua ajatus, että joutuisin asumaan jossain pienessä kylässä puistattaa ja tuntuu vastenmieliseltä. Asun nykyään Tampereen Tammelassa, joka on Tampereen keskusta-aluetta. Voisin myös asua Helsingin Kalliossa tai muualla Helsingin keskusta-alueella. Lomani suuntautuvat aina suuriin kaupunkeihin. Viime aikoina lomani ovat kohdistuneet Roomaan. Roomassa asuu lähes Suomen verran ihmisiä. Jos suurkaupungeissa eläminen olisi suurta kurjuutta ja hirveyttä, niin luulisi kaupunkien tyhjenevän. Kuitenkin kaupungistuminen on jatkunut koko ajan voimistuen. Tätä kehitystä ei tule keinotekoisesti estää. Väyrynen piti huonona niitä isoja hankkeita, jota kohdistuvat Helsinkiin, Turkuun ja Tampereelle. Vahvat ja elinvoimiset kaupunkialueet ovat Suomen tulevaisuuden toivo, niissä luodaan tuleva hyvinvointi. On myös niin, että näihin hankkeisiin käytettävät rahat ovat murusia niihin miljardeihin verrattuna, mitä on käytetty aluepolitiikkaan vuosikymmenien varrella ja vieläpä erittäin huonoin tuloksin. Nyt on kaupunkien kehittämisen aika. Alueella täytyy olla omaa luontaista elinvoimaa. Kaikkea hyvää ei voi tuoda ulkoa. Jos kaikki hyvä tuodaan ulkoa, niin on vaarana, että alue ei pysty missään vaiheessa elättämään itseään, vaan tarvitsee jatkuvaa avustusta ja se tulee kalliiksi koko Suomelle. Keskustelua voi käydä Uuden Suomen puheenvuorossa