Vaikka nykyisessä ilmapiirissä monikulttuurisuudelle ja moniarvoisuudelle yritetään antaa kielteinen leima, niin elämä modernissa Suomessa olisi kuitenkin varsin kurjaa ilman niitä. Tuskin kukaan oikeasti haluaa palata aikaan, jolloin Suomessa vallitsi tiukka yhtenäiskulttuuri.

Yhtenäiskulttuurissa yksilöllä oli hyvin vähän liikkumavaraa arvojen ja käytöksen suhteen. Varsinkin jos kuului johonkin vähemmistöön, kuten homoseksuaalit, uskonnottomat tai vammaiset, tai kuului yhteiskunnassa heikoilla olevaan ryhmään, kuten naiset, niin varmasti koki syrjintää monilla elämän alueilla tai seinä vaan yksinkertaisesti nousi pystyyn esim. työmarkkinoilla. Tietenkin syrjintää tapahtuu edelleen, mutta nykyään siitä pystytään puhumaan ja asiantilat yritetään korjata.

Myös miesten karsina, miten sai elää ja olla oli yhtenäiskulttuurissa paljon ahtaampi, kuin nykyinen. Uskon, että nykyiset miesten syrjäytymisongelmat ja pahoinvointi johtuvat osittain tuosta ahtaasta karsinasta. Osa miehistä ei ole huomannut, että maailma on muuttunut.

Hyvänä esimerkkinä siitä, miten yhtenäiskulttuuri määritti yksilön käytöstä, voidaan pitää sitä käytäntöä, että nainen ei saanut mennä ravintolaan ilman miesseuraa. Samoin homoseksuaaliksi tai uskonnottomaksi tunnustautuminen oli ainakin osittainen sosiaalinen itsemurha. Yhtenäiskulttuuri pyrki suojelemaan ihmistä ihmiseltä itseltään, se ei luottanut ollenkaan ihmisen omaan harkintaan, vaan viisaus tuli ihmisen ulko- ja varsinkin yläpuolelta. Yhtenäiskulttuurissa myös aikuinen on holhouksen alainen lapsi.

Yhteiskunnan monikulttuuristuminen ja moniarvoistuminen on mahdollistanut mm. lainsäädännön ja käytösnormien väljentymisen. Tämä on koskenut kaikkia väestöryhmiä. Oikeastihan sellaista ryhmää ei ole olemassa, jolla olisi todellisuudessa hyvä olla yhtenäiskulttuurissa. Nyt uskonnottomat saavat olla uskonnottomia, homot homoja, eikä naisilla ole sen kummempia käytösnormeja, kuin miehilläkään. Myös miehet voivat näyttää, että heillä on paha olla ja että kaikki ei ole kohdallaan.

Suomessa on viime aikoina ollut paljon vääntöä erilaisista arvokysymyksistä. On väännetty kättä avioliitosta ja ovatpa jotkut nostaneet esille vihonviimeisen matolaatikon eli abortin. Voin väittää, että emme ole vielä tajunneet, että voisimme elää huomattavasti vähemmän jakavassa yhteiskunnassa, jos lainsäädäntö olisi niin liberaalia kuin mahdollista. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi elää lain salliman maksimin mukaan. Jokainen voisi noudattaa lakia niin pitkälle, kuin omat arvot antavat myöten.

Edellä kuvattu ajattelu vaatii kaikilta yhteiskunnan toimijoilta ymmärryksen, että kukaan ei omista niin hienoja ja iankaikkisia arvoja, että muidenkin pitäisi elää niiden ohjaamina. Joku tietysti nyt älähtää, että kun minun arvoni ovat niin ja niin vanhat ja J/jumala/t ovat ne ilmoittaneet, niitä on kaikkien kunnioitettava. Näin varmaan, mutta historia osoittaa, että kaikki poliittiset ja uskonnolliset ideologiat ovat pystyneet äärimmäiseen julmuuteen ja väkivaltaan, niin että se niiden arvojen erinomaisuudesta.

Arvot ovat ajan ja paikan suhteen muuttuvia ja niistä on pystyttävä koko ajan neuvottelemaan. Jos jotkut arvot julistetaan kyseenalaistamattomiksi ja muuttumattomiksi, niin suljemme keskustelusta ulos suurimman osan kansalaisista ja heidän arvoistaan, ja palaamme yhtenäiskulttuuriin

 Suomessa saa ottaa avioeron, niin halutessaan. Tietenkin, jos jollakin yksilöllä on sellaiset henkilökohtaiset arvot, että avioero on paha asia, niin eihän kukaan pakota eroamaan. Avioliitossa voi pysyä, vaikka se ei olisikaan niin mukavaa, tietenkin olettaen, että myös puoliso on samaa mieltä. Aivan sama koskee ehkäisyä. Ei olisi oikein, että ehkäisylainsääntö olisi tehty heidän arvojen mukaan, joiden mukaan ehkäisy on suuri synti. Ne käyttävät ehkäisyä, joille se sopii ja ne kieltäytyvät, joiden arvoihin se ei sovi. Näin kaikilla on noin keskimäärin hyvä olla.

Tietenkään tällainen asennemuutos ei tapahdu kovinkaan nopeasti. Tärkeää olisi, että ne ihmiset, joilla on kovin jyrkät arvot joistakin kysymyksistä, kuten abortti tai eutanasia, ymmärtäisivät sen, että kaikki eivät jaa heidän arvojaan. Kaiken kaikkiaan olisi hienoa, jos jokainen hyväksyisi sen perusajatuksen, että muutkin ihmiset ovat ajattelevia yksilöitä ja heidän juttujaan kannattaa kuunnella, vaikka niistä ei aina olisi samaa mieltä.

Kirjoitus julkaistu myös Aamulehdessä 3.12.2015.